Sepramarkkinat – Sõbralaat

Ystävyyttä yli meren! 

Sepramarkkinat on Virolahdella Klamilan satamassa lauantaina 9.7.2022 järjestettävä suomalais-virolainen markkina- ja kulttuuritapahtuma. 

Sana ”Sepra” tulee viron kielen sanasta ”Sõber”, joka tarkoittaa ystävää. Sepramarkkinat pohjautuvat Viron ja Suomen rannikoiden sekä ulkosaarten asukkaiden satoja vuosia jatkuneeseen vaihtokaupan perinteeseen, jossa kalan ja maataloustuotteiden vaihtoon liittyi aina myös ystävyyttä, ilonpitoa, kohtaamisia ja kulttuuria. 

Päivän aikana sataman alueella tapahtuu monenlaista! Lavaohjelma alkaa näyttävällä avajaiskulkueella, jonka jälkeen ohjelmaa jatketaan samalla teemalla kummankin ystävämaan taidonnäytteistä nauttien. Työpajoissa on askaretta kaikenikäisille ja kun meren äärellä ollaan, on myös mahdollista käydä nauttimassa kauniista kesäpäivästä risteilyn merkeissä. 

Tapahtuman nimen mukaisesti käsityöläismarkkinat, jossa tuotteitaan myyvät molempien maiden käsityöläiset ja paikallistuotteiden tekijät. Nälkäisenä ei tarvitse päivää viettää, sillä markkinatarjonnan lisäksi alueella on myös ruokamyyntiä, josta löytyy monenlaista maittavaa ateriavaihtoehtoa sekä anniskelualue. 

Päivä huipentuu iltakonserttiin, jossa esiintyjinä on kovimpia kotimaisia artisteja. 

Ohjelma

Markkinat klo 10-18

Päivä tulee huipentumaan kello 19:00 alkaen maksulliseen iltakonserttiin, jota tähdittävät kotimaisen artistikentän tähdet. Illan tulee avaamaan Kaakon kamarimusiikin päätöskonsertti – Tango merellä soi! Tämän jälkeen lauteille nousee tarttuvalla energialla varustettu bilebändi SUPREME, joka esittää parhaita hittejä eri vuosikymmeniltä. Iltaa jatkaa karismaattinen musiikkikentän tuore lupaus Frans Harju, jonka kappaleet ”Minä sydän sinä” sekä ”Ilman sinua” ovat saaneet streamauspalveluissa miljoonayleisön. Illan päättää kansan ikisuosikki Tommi Läntinen, joka tullaan näkemään mm. Vain Elämää tulevalla 13. kaudella syyskuussa 2022. 

Iltakonsertti tulee olemaan ikärajaton ja alueelle tullaan rajaamaan erillinen anniskelualue. Yleisö saa nauttia laadukkaista ruokapalveluista myös illalla. Liput ennakkoon maksulliseen iltakonserttiin myy www.lippu.fi ja liput löytyvät osana Kaakon Kamarimusiikin ohjelmistoa. Ennakkoliput 22,00€ + tilausmaksu & toimituskulut alkaen 1,50€.

Markkinat 

Tule tekemään kauppaa Virolahdelle Klamilan satamaan! Tapahtuman Myyntiartikkeleina voi olla virolaisia ja suomalaisia käsitöitä, lähiruokaa sekä kalaa tai muita paikallisia tuotteita. Varaa paikkasi tänään – myyntipaikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. 

Ilmoittautumislomake: https://bit.ly/3s8rUhx

Talkoot

Oletko kiinnostunut työskentelemään tapahtumien parissa? Nyt on oiva mahdollisuus päästä osallistumaan Sepramarkkinoiden järjestelyihin. Kaikenlaista apuvoimaa tarvitaan, mm. aluerakennukseen, liikenteenohjaukseen, iltakonsertin lipunmyyntiin ja muihin markkinajärjestelyihin.

Tarjoamme talkoolaisille talkooeväät, t-paidan ja kivaa tekemistä huipputiimissä!

Ilmoittaudu mukaan talkoolaiseksi alla olevasta linkistä: https://bit.ly/3ycvlHq