Sisänäyttely
Museon perusnäyttely kertoo vuosina 1940–41 ja 1944 tapahtuneesta itäisen maarajan linnoittamisesta Virolahdella. Museo on osa sodanaikaista puolustusasemaa: lähes 1200 km pitkä Salpalinja alkaa Suomenlahden rannikolta Virolahdelta ja ulottuu aina Jäämerelle saakka. Puolustusasemaa voidaan syystä kutsua Suomen suurimmaksi rakennuskohteeksi, sillä siellä työskenteli sotilashenkilökunnan lisäksi enimmillään 35 000 siviilirakentajaa ja 2 000 lottaa.
Keväällä 2020 uudistettu perusnäyttely tuo Salpalinjan kävijälle elämyksenä kaikille aisteille. Näyttelytiloissa pääsee kulkemaan pätkän hämyistä yhdyshautaa, tutkimaan kanttiinin tarjontaa ja kurkistamaan sisälle parakkiin. Näyttelyn kuvamateriaali kuljettaa läpi Salpalinjan rakentamisen erilaisten työvaiheiden ja nostaa esille rakentajia erilaisissa töissään. Puolustuslinjan erilaiset osat, kuten erilaiset haudat, esteet ja korsut on esitelty kattavasti näyttelyssä.
Ulkomuseoalue
Ulkomuseoreitti on reilun kilometrin pituinen ja merkitty maastoon oranssein merkein. Museoreitin varrella olevia linnoituslaitteita on entisöity ja varustettu museokäyttöön. Reitin voi kulkea itsenäisesti tai lähteä sisäänpääsyn hintaan sisältyvälle opastetulle kierrokselle, joka aloitetaan kahvilasta. Ulkomuseoalueelta löytyvät muun muassa:
- Useita järeitä teräsbetonikorsuja
- Pallokorsu ja sen muottikalustoa
- Puinen kenttäkorsu
- Kunnostettua taistelu- ja yhdyshautaa
- Panssariestekivilinjaa
- PST-tykkiasema ja tykki
- Erilaisia tykkityyppejä esittelevä tykkipiha
Ulkomuseoalue sijaitsee vaihtelevassa metsäisessä maastossa, johon on rakennettu kulkemista helpottavia reittejä. Museovieraiden kannattaa huomioida säänmukainen varustus ja riittävän tukevat jalkineet metsäreiteillä liikkumista varten.
Valokuva- ja taidenäyttelyt
Bunkkerimuseolla on kesän aikana vaihtuvia valokuva- ja taidenäyttelyitä. Näyttelyihin pääsee tutustumaan ilman pääsymaksua kahvilatiloissa museon aukiollessa.
Noin neljä vuodenaikaa – Luontokuvia Salpapolulta, Sirkka Savukari
12.6.-30.6.2023 ja 31.7.-21.8.2023 Valokuvia ja kuvaesitys
Näyttelyn esittelytilaisuus ke 14.6.2023 klo 18-20.
Näyttelyssä on esillä reilu 30 valokuvaa Salpapolulta ja -linjalta kuvattuna sekä lisäksi muutamia kuvia muualta otettuja. Kuvaesityksessä on valokuvia eri vuodenajoilta yli 500 kpl ja esityksen kesto on n. 30 min. Suurin osa kuvista on otettu koiran kanssa retkeillen.
Jaakko Liukkosen muistonäyttely
1.-30.7.2023